Hyvää alkanutta vuotta Nimeni on Jaakko Alakopsa. Kävin teidän puheillanne 8. tammikuuta tiedustelemassa työssäoppimispaikkaa kesän ajaksi vesi- ja jätevesihuollon tehtäviin. Aloitin opiskelun Savon ammatti- ja aikuisopistossa luonto- ja ympäristöalalla viime syksynä. Kaksivuotisen koulutuksen päätteeksi ammattinimikkeekseni tulee ympäristönhoitaja. Tutkinto koostuu useista osatutkinnoista, jotka suoritetaan näyttöperiaatteella työssäoppimisjaksojen lopussa. Syksyllä käytiin läpi lyhyesti kaikki tutkinnon osat, joihin kuului vierailuja muun muassa Kuopion Veden toimipisteisiin. Vierailuista tehtiin raportit, joissa otettiin selvää vedenkäsittelyprosesseista. Kevään lukujärjestykseen ei mahtunut vesihuollon teoriaa, joten päätin käyttää etäviikon hyväksi ja menen toisen vuoden opiskelijoiden ryhmään mukaan, jotta mahdolliselle työssäoppimiselle olisi edes vähän pohjaa. Kerronpa nyt hieman itsestäni. Olen reipas, iloinen, huumorintajuinen ja omaperäinen 26-vuotias, kotoisin Kainuusta, Ristijärven pitäjästä. Peruskoulun suoritin Oulussa, jossa kävin myös lukiota ja elektroniikka-asentajan linjaa. Molemmat jäivät kesken, mutta eivät ne vuodet silti hukkaan menneet. Olen ollut aina kiinnostunut luonnosta sekä siellä liikkumisesta. Harrastin nuorempana aktiivisesti tähtitiedettä, jonka ansiosta tarkkailen taivaan ilmiöitä edelleen ahkerasti. Nykyisiin harrastuksiini kuuluvat frisbeegolf SM-tasolla, pitkän matkan pyöräily, valokuvaus, hiihtäminen. Pidän myös kokkaamisesta ja retkeilystä sekä olen valmis monenlaiseen muuhunkin hommaan, olkoon se vanhaa tai uutta. Työkokemusta on mainoksien ja ilmaisjakelulehtien jakaminen, Oulun yliopiston eläintarhalla eläinten hoito ja ruoan hankinta, kierrätyskeskus Oulun jätehuollolla sekä kiinteistonhoito Livoli oy:ssä. Kahdesta jälkimmäisestä on työtodistukset, jotka liitteenä. Kierrätyskeskuksen työtodistuksessa ei mainita sitä seikkaa, jota työnjohtaja minusta sanoi: "Yksi monista hyvistä puolistasi on täsmällisyys. Sen minä koen tärkeimmäksi." Muiden työntekijöiden ja asiakkaiden suusta kuultuna tuon positiivista henkeä työpaikalle. Ensisijainen opettajani oli tämän viikon sairaana, joten en voinut puhua hänen kanssaan työssäoppimisen käytännön järjestelyistä. Viimeisenä liitteenä on tietoa näyttötutkintojen sisällöstä.Ilmoitan, kun tiedän asioista enemmän. Yhteystiedot ------------ Jaakko Alakopsa Haapamäentie 1 70900 Toivala nahkahiir@gmail.com http://nahkahiir.thps3.net/pics